Main menu:

Janhusten ja Janhosten sukuseura ry


Go to content

Julkaisut

Sukukirja
Ensimmäinen osa Janhusten ja Janhosten sukukirjasta on julkaistu kesäkuussa 2001 Haukivuorella pidetyn varsinaisen sukukokouksen yhteydessä. Sukukirjan ensimmäisen osan kahdessa niteessä on yhteensä 429 sivua perustietoa henkilöiden nimistä, syntymästä, kuolemasta ja muista ajankohdista ja asuinpaikoista.

Sukukirjan ensimmäinen osa jakautuu kahteen niteeseen siten, että ensin on hakemisto ja sitten perhetiedot. Kirja antaa perusteita mm. seuraaviin kysymyksiin: millainen on sukuni menneisyys, missä ovat sukuni juuret ja mistä minä oikeasti olen?Hakemistossa on viisi eri tavalla koottua hakemistoa:


Talo- ja henkilöhistoriat
Valmiiksi kootut perustiedot antavat hyvän taustan talo- ja henkilöhistorioiden laatimiselle. Sukuseuran tiedossa olevat talo- ja henkilöhistorioita ovat kirjoittaneen useat henkilöt. Sukuseuran 1. julkaisu on Kalle Aataminpoika Janhonen ja hänen perillisensä. Kirjan ovat koonneet ja toimittaneet Tauno Janhonen ja Pirjo Suutarinen. Kallen viidestä lapsesta ja heidän jälkipolvistaan on ollut kirjoittamassa lukuisa joukko aktiivisia henkilöitä. Kolmesta Kallen aikuiseksi eläneestä lapsesta ja heidän jälkipolvistaan ei toistaiseksi ole henkilöhistorioita kirjoitettu.

Ester Janhonen on tuottanut kolmeen eri kirjaan seuraavat talo- ja henkilöhistoriat: Niemen ja Päivärinnan, Vilholan ja Jukolan Janhosten sukua Niemisjärvellä 1600-luvulta 1900-luvun puoliväliin (1997), Isoäitimme Vilhelmiina nähtynä sukutaustastaan käsin (1999) ja Sukuni vaiheita tutkittuna ja muisteltuna (1999).
 

  • etunimen mukainen aakkosjärjestys
  • tyttönimittäin aakkosjärjestyksessä,
  • vävyjä aakkosjärjestyksessä,
  • suvun asuinpaikkoja kunnan, kylän ja tilan mukaan ja
  • Janhuset ja Janhoset ikäjärjestyksessä. Perhetiedot -niteessä keskeiset asiat ovat perhetauluina.

Muut painotuotteet
Sukuseuran perustamisesta lähtien on toimitettu sukutiedotetta kaksi numeroa vuodessa. Syksystä 2001 lähtien tiedote muuttui jäsenlehdeksi. Lehden tarkoituksena on olla yhdyssiteenä ja tiedottamisen kanavana jäsenille kotimaahan ja myös ulkomaille. jäsenlehti ilmestyy keväisin ja syksyisin 12-24 sivuisena julkaisuna.

Niemisjärven Janhosista on julkaistu sukuluettelo Olavi ja Seija Pöyhösen ja Pentti Janhosen toimesta 1995 ja parannettu painos 1997. Kirjassa on hakemisto ja perhetaulut selkeässä järjestyksessä. Painos on loppunut sukuseuralta.

Toiminta | Julkaisut | Jäsenet | Ota yhteyttä | Tapahtumat | Yhteystiedot | Site Map


Back to content | Back to main menu